Perustarpeiden äärellä

Tontilla työskentelee päivästä riippuen yhdestä useampaan sankaria, aikuisten lisäksi meidän leikki-ikäiset lapset sekä vauvaikäinen naapurintyttö. Duunia tehdään rivakalla tahdilla, jotta saataisi kirittyä edes osa rakennuslupaseisokin aiheuttamasta ajanhukasta kiinni. Reipas ulkoilmatyöskentely on tietysti erittäin jees, mutta ihmiselämässä on luonnollisesti tiettyjä perustarpeita, joiden tyylikäs hoitaminen vaatii fasiliteetteja – esimerkiksi tolkullisen wc-tilan.

Asia tuli puheeksi eilen ja tänä iltana teimme taas jotain, mitä emme ole aikaisemmin tehneet: vuokrasimme bajamajan. Pikaisen tarjouspyyntökierroksen jälkeen voittajaksi suoriutui Ykkösvessat Oy, joka kohtuullista 590 euron korvausta vastaan luovuttaa käyttöömme ilmeisesti kuvanmukaisen, komean muovipömpelin puoleksi vuodeksi. Hinta sisältää pari tyhjennystä (jännittää, näinköhän niilä selvitään?) ja kuljetuksen.

Kannattaa muuten tsekata tuo sivu, vaikkei akuuttia työmaa-wc:n tarvetta olisikaan itsellä juuri päällä. Markkinointiviestinnän tekstien kanssa itsekin työskentelevänä viherrän kateudesta lukiessani tuota vastaansanomatonta argumentaatiota: ”Onko teidän perheellä varaa maksaa työmiehelle 10 euroa yhdestä wc-käynnistä? Tiedätkö missä ”puskassa” lapsesi leikkii talon valmistuttua? ” Sivulta löytyy myös napakka laskelma siitä, kuinka paljon ulkopuolista työvoimaa käyttävä rakennuttaja säästääkään sillä, että työväki voi käyttää asianmukaista saniteettitilaa työmaalla eikä siirtymiin kulu ns. kallista työaikaa.

WC-palveluntarjoajan valintaa pähkäillessämme suoritimme myös Facebookissa pikaisen tiedustelun, josko jollain tuttavalla olisi ollut tarjota kilpaileva ratkaisu kilpailukykyisempään hintaan tai jopa näin kesämusiikkijuhlien off-seasonina vallan ilmaiseksi. Tällä kertaa sosiaalinen media ei tuottanut suoraan käyttökelpoa toimintamallia, mutta eräässä profiilissa käytiin kyllä kertakaikkisen viihdyttävää pohdintaa mm. siitä, onko ns. riukuratkaisu ja jäätynyt ihmisuloste uhka vai mahdollisuus, kuten sanoa tavataan. Kiitos kaikille keskusteluun osallistuneille, you guys know who you are.

* * *

Ja niin, missä mennään? B-talon harkkomuurin noustessa A-tontin lohilammikko on jälleen kuivattu, toivottavasti tällä kertaa ns. for good. Monttuun on ajettu ensimmäinen sorapatja, jonka tuleva naapuri oli ehtinyt kellarinmuurauksen ohessa täryttää tiiviiksi (kiitos, olemme teille useita lapsenvahtikeikkoja pystyssä!). Suurensuuri (oikeasti, ihan JÄRJETTÖMÄN kokoinen) kaivinkone aloittaa huomenissa kunnallistekniikkaliittymien ja ulkopuolisten viemäröintien kaivuut ja suurempi puolisko ajoittaa päivänsä niin, että ehtii jeesimään seuraavan sorakerroksen ja sen tiivistyksen kanssa. Viikonloppuna vuorossa olisivat ilmeisesti anturavalun valmistelut ja siitä sitten kohti itse valua ja A-talon hieman maltillisempaa harkkosirkusta – meille kun tehdään vain se asuinkerros, ei kellaria.

Sähkösopimus-asiat on hanskassa ja keskuksen saapumisaikataulu jännittää. Kehiin on saatu jälleen yksi kilpaileva keittiötoimittaja ja A-talon sisäpuolen suunnitelma on viimein saatu maaliin. Prosessi oli vain niin pitkä, että matkan varrella on käynyt ns. perinteiset ja allekirjoittanut, joka sisustussuunnittelun alkuvaiheessa vannoi pelkistetyn valkeiden pintojen ja ei-ainakaan-minkään-huomiotaherättävien-ratkaisujen (”niitä kivoja korostusjuttuja ja jippoja voi sit tehdä tekstiileillä ni ei tarvi maksaa itteensä kipeeks tapeteista mihin KUITENKIN kohta kyllästyy”) nimeen on taas alkanut tiirailla mm. turkoosi- ja pinkkipohjaisia kolibritapetteja, Marimekon Aarnia (PAKKO saada) ynnä muuta ei-ainakaan-mitään-huomiotaherättävää sisustussälää.

Näin se homma etenee.