4 päivää toimintaa, 4 viikkoa sitten

Vapun puuhien raportointi laahaa jäljessä, koska täällä on oikeasti tuijotettu ja odotettu, että ruoho kasvaa.

Facebookin statuspäivitys vapulta tiivistää aika hyvin piharempan fiilikset. Pihasta voi nyt oikeasti käyttää termiä piha. Kokonaisuus ei syntynyt ilman vastoinkäymisiä, mutta valmistui allekirjoittaneen näkökulmasta uskomattomalla vauhdilla, siitä nöyrä kiitos niille, kenelle se kuuluu.

”4 päivää voi muuttaa paljon. Isä ja setä kävi pistämässä pihan uuteen uskoon, pikkuveli, appiukko ja mies avusti. Nurmikon siemenet kylvetty, saumahiekka odottaa ekaa vesisadetta. Tunne on yhdistelmä ylitsevuotavaa kiitollisuutta ja kunnioitusta sille, miten paljon hyvät ihmiset saavat aikaan ja ovat valmiita näkemään vaivaa meidän eteen.”

Miten tähän päästiin?

Päivä 1: Kaivinkone purkaa naapurin kivikasan ja muotoilee sen tontin reunaan kivimuuriksi; kivet ovat yksinkertaisesti liian isoja siirrettäväksi. Sadevesikaivo kaivetaan paikoilleen, samalla kiroillaan ehkä vähän KVV-kuvan suuntaa-antavuutta. Pienemmät kivet siirretään A-talon eteen odottamaan kasaamista kivimuuriksi.

B-talolla alkavat pihatyöt; tosin ensin seiniin lisätään niistä uupuvat styroksit. Alustavat pihasuunnitelmat käydään läpi ja täydennetään ammattilaisen silmin. Hommat etenevät talosta poispäin, siksi ensimmäisenä vuorossa ovat kapillaarien pohjien teko ja kaatojen fiksaus. Kapillaareihin valitut seulakivet eristetetään muusta pihasta kyllästetyillä kakkosnelosilla kuin omiin karsinoihinsa.

kuva-3

Etu- ja sivupihan laatoitusta varten kaavitaan maanpinnat pois, jotta saadaan finfoamit paikoilleen estämään roudan vaikutus kiviin. Päälle kivituhkaa ja täryytin käyntiin. Tiivis pohja odottaa enää kiviä, jotka eivät ole saapuneet sovitussa ajassa tontille.

Päivä 2: Kaivinkoneen pääsee toisen urakan peruunnuttua kasaamaan A-talon muurin – ison koneen taidokasta tanssia on ilo katsella, samoin lopputuloksena syntyvää kivimuuria. Iltapäivällä kaivinkone täyttää C-tontin kunnalliskaivannon odottamaan tulevaisuuden mahdollista rakennushanketta. Samalla sivupihalle levitetään A-talon tutun piharemontista viime syksynä talteen napattu kasvualusta; kohtuullisen savipitoinen multa. Tavara on niin itseään, että juuttuu sitä käsitteleviin työkoneisiin kiinni kuin liima, upottaa ja tahmaa. Toisaalta se kuivaa kevättuulessa kohtuullisen nopeasti, mutta liika kuivamisaika taas tarkoittaa kovettuneita paukkuja; aika haastavaa tavaraa käytettäväksi.

B-talon pihan reunalta kaadettiin aamulla pystyynkuollut puu; rakennusvaiheen maansiirrot olivat tehneet juurille tehtävänsä siinä määrin, että kaarnat kuoriutuivat omia aikojaan pois.

Kivetysten osalta etukuistilta sivukuistilta johtava osuus ja polkupyörien säilytyspaikka on pohjustettu ja kivien latominen päätee alkamaan. Siisti Piha on toimittanut tilattua laattaa ainoastaan kaksi lavaa tilattujen kolmen sijaan eli tavaran loppuminen viivästyttää projektin valmistumista. Tulee soiteltua pääkaupunkiseudun rautakaupat läpi, mutta kiveä ei ole saatavilla.

Päivä 3: Pakettiauto lähtee Ruduksen Tampereen tehtaalle hakemaan puuttuvan kivilavan. Tämä on se viikonloppu, kun töitä tehdään ja koneet ovat tontilla eli materiaalit on pakko saada käyttöön. Siisti piha selvittää jälkikäteen toimitusongelmat erittäin asiallisesti.

Multa saapuu tontille, 35 m3 alkuun kummallekin pihalle, sovitaan maaurakoitsijan kanssa, että täydennyksiä saadaan tarvittaessa. B-tontin korot katsotaan kuntoon ja mullat paikoilleen. Kukkapenkit täytetään. Vastoinkäyminen iskee JCB:hen, kun pikkukaivurin takarenkaan kaikki kiinnityspultit katkeavat samalla kertaa; vika pysäyttää maatöiden eteneminen.

Kivityöt jatkuvat takapihalla. Tontilla on seissyt 50×50 kierrätys-betonilaattoja, jotka on purettu toiselta työmaalta rakennuttajan toimesta ja luovutettu naapuruston vapaaseen käyttöön. Ammattilaisen käytössä perusmateriaalikin muuttuu äärimmäisen käteviksi portaiksi. Kellari saa edustalleen kivetyksen, viimeiset maanpinnan muodot hiotaan kuntoon. Iltapäivällä puuttuva kivikuorma ladotaan paikoilleen.

kuva-2portaat

Päivä 4: Aikainen mato ruohonsiemenet ostaa eli aamulla Bauhausiin ostamaan nurmikonsiemeniä, apulantaa, saumaushiekkaa ja ruuveja. Varastolta haetaan hitsipilli kaivurin korjausta silmälläpitäen. Samaan aikaan tontilla valetaan sivuseinustalle muuria autopaikan päätyyn.

Setä hoitaa nurmikon haraamisen, lannoittamisen ja kylvää ruohon. Aviomies ja allekirjoittanut pääsevät harjojen varten, saumaushiekka on harjattava 45 asteen kulmassa kivetysten väleihin. Kivien heiluminen lakkaa, käytävä jäntevöityy. Harjaaminen on äärimmäisen rauhoittavaa puuhaa.

etupiha

multakentta

Lounaan jälkeen on aika käydä JCB.n kimppuun; hitsaamalla pienemmät ruuvit kiinni katkenneisiin, uudet ehjät pultit tilalle. Kiroilua, yrityksiä, mutta pitkäjänteisyys maksaa itsensä takaisin. Kaivuri toimii, mullat saadaan levitettyä myös A-talon puolelle. Savinen täyttömaakin on kuivunut sen verran, että kestää ajamisen, mutta pihan kylväminen jää odottamaan sitä, että se saadaan tasoitettua kunnolla. Loppu kivituhka levitetään B-talon eteen ja täryytetään paraatikuntoon. Pihasta on tullut tasainen kenttä, johon vihreä saa alkaa versoa.

Urakan päälle on aika istahtaa hetkeksi terassille ja todeta, että piha siitä tuli, hieno piha.

sivupiha

4 viikkoa myöhemmin.

Piha näyttää tältä, photocredit HannaKristiinan, näkymä ylänaapurin pihalta. Nurmikko vihertää vahvasti ja paranee päivä päivältä. Puutarhaprojekti on edennyt istutuslaatikoilla, niistä lisää myöhemmin.

Piha vihertää

Kategoria(t): Piha, Tilanne Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: 4 päivää toimintaa, 4 viikkoa sitten

  1. Paluuviite: Suuri kurpitsa ja sen kaverit | Rakennusprojekti Glasshill

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s