Zen. Vielä.

Tämä postaus on kirjoitattava vielä nyt, kun massan laki ei ole tuhonnut tunnetta.

Maalauksessa on jotain rauhoittavaa. Siveltimen vedoissa, maalin levittymisessä, työn tulosten välittömässä visuaalisessa jäljessä. Minä olen kärsimätön, mutta työssäni tulokset näkyvät viikkojen tai kuukausien viiveellä. Nyt kotiäitinä tulokset ovat, no, aika perustarpeiden tasolla. Siksi maalaaminen tarjoaa mahdollisuuden upottautua häiriöttä omiin ajatuksiin ja nähdä työn edistyvän konkreettisesti veto vedolta. Siitä tuo zen.

Kuten alustuksesta voi arvata, maalisudit ovat viuhuneet rakennuksella, tällä kertaa pihamaalla. Päädyimme kaiteiden osalta vaakalaudoitukseen, tosin tuohon edellisen postauksen esimerkkikuvaan verrattuna yläriman alapuolelle tulee rako, ja kaiteen alalaitaan siivousrako. Lähipuut nimittäin heittävät lehtikuusiterassille jonkun verrankin näkyvää roskaa. Kaiteet tulevat säästösyistä 45×18 mäntyrimasta, ei triplasti kalliimmasta vinorimasta. Rimat on käsitelty ensin homeensuojausaineella ja maalataan nyt ensin irtona yhteen kertaan Tikkurilan valkoisella Vinhalla ja paikoilleenasennettuna uudelleen, jotta naulaimen jäljet peittyvät.

Niinpä meillä oli tänään ns. rimalinjasto. Terassin pystypuiden ja 42 kolmemetrisen riman jokaisen kyljen maalaamiseen ja kosketuskuivaksi odottamiseen menee noin 7 työtuntia. Näistä allekirjoittanut harjoitti mietiskelyä sen 5 tuntia.

Näin illalla sohvalla istuessa tulee tietenkin mieleen, että pieni satsaus työergonomiaan ei välttämättä olisi ollut niin hirveää ajanhukkaa, mutta kyllä tuo homma onnistui noilla kuormalavan korkuisillakin maalaustelineillä varsin mukavasti. Toisaalta se raksa-aikana kertynyt kuormalavapino kyllä olisi ollut siinä vieressä.. 😉

Mutta siltikin pakko vielä mainita, että maalaaminen oli kivaa. Mies yritti leikkisästi ehdotella, että jos ottaisin vastuulleni loputkin maalaamiset, kun homma tuntuu sujuvan niin hyvin. Huomioiden, että koko talo koriste-ja räystäslautoineen pitää maalata pariin kertaan tänä kesänä, luulen että siinä olisi vähän liikaa zeniä käsiteltäväksi yhdelle naiselle. Kieltäydyin kokonaiskunniasta, mutta varmasti sutihommat jatkuvat.

The projekti

Talo vaatii rinnalleen fiilistelyprojektin, jonka parissa viettää aikaa, kun ei pääse raksalle tai siellä ei ole sopivaa hommaa edistettävänä. Niinpä olen aikani kuluksi rapsutellut vanhasta parvekkeen Ikea-puusohvasta vanhat pinnat pois. Rautakaupasta tarttui mukaan Punajuuri-värikoodillista maalia. Ekan maalikerroksen sain levitettyä viime viikolla, mutta jouduin raahaamaan sen kellariin sateensuojaan kesken maalaustyön.

Väri alkaa kuitenkin hahmottua. Tarkoitus on ehkä istuttaa tuo sohva meidän S1-alueelle (eli pakolliseen tontille jätettävään metsään) tai erilliseksi huomiopisteeksi pihalle (joka tehdään ehkä joskus, mutta jolle on jo pari ajatusta uhrattuna, niistä postausta tulossa). Joka tapauksessa sohvan tuunaaminen on ollut huisin hauskaa ja vastaavaan käyttäisin mielelläni aikaa myös siinä vaiheessa, kun päästään sisustamaan taloa.

The porras

Terassi sai tänään parikseen myös portaan. Koska tulevaa pihanurmikon korkeutta ei ihan vielä ole tiedossa, porras on nyt alkuun siirrettävää mallia. Mutta tuo leveä malli antaa sivunäkymälle hauskaa ilmettä. Hienot jiiraukset eivät tuossa kuvassa harmillisesti näy.

Kuvan vasemmassa laidassa näkyvä tolppa liittyy miehen läpiajamaan näkösuojaan. Saunasta tullaan viilentymään kyseisen kodinhoitohuoneen kautta ja se sattuu olemaan myös naapurustolle päin kaikista näkyvin ovi. Jonkinlainen näkösuojarimoitus on siis tulossa. Toteuksen spekseistä neuvotellaan vielä perheen sisällä.