Kattolista

Tänään on perjantai, huomenna lauantai. Säätiedotus lupaa kohtalaista tuulta ja räntäsadetta, toisella miehenpuolikkaista on selkä sökönä ja joulustressi hiipii niskaan. Tässä tilanteessa ei auta muu kuin kattotalkoiden pitäminen ja ennenkaikkea kattoaiheinen soittolista eli Kattolista.

Listaa laatiessa ilahdutti kattoaiheisten kappaleiden varsin runsas määrä. Suomeksi laulettua kattomusaa kuitenkin (ainakin käyttämästämme palvelusta) löytyi vähänlaisesti, eli tässä saattaisi olla markkinarako reippaalle ja raksahenkiselle lauluntekijälle.

Listalle löytyi kovin, kovin monenlaista musiikkia, tässä kymmenen suosikkinostoa, satunnaisessa järjestyksessä. Ja lopuksi tietenkin bonusraita!

* * *

Bloodhound Gang – Fire Water Burn.
Ehkä legendaarisin kattobiisi, vaikkei sen nimessä esiinny kattoa lainkaan. Yhtä legendaarisen visualisoinnin voi tsekata täältä. Pitäisiköhän pakata talkooevääksi vanukasta?

The Flaming Sideburns – Blow The Roof
Eduardon ja kumppanien tykitys puoltaa paikkaansa, vaikka tekstin viesti onkin vähän käänteinen siihen verrattuna, mitä talkoilla olisi tarkoitus saada aikaan. Ei se mitään: jos tällä saadaan fiilis yhtä korkealle kuin Lutakon baarin puolella joskus 1990-2000 -lukujen taitteessa (oliko se vielä sunnuntai-ilta? Ei voi muistaa kaikkea, mutta yksi käsittämättömimmistä keikoista ikinä), niin kahden talon katot saadaan valmiiksi alta aikayksikön.

Danny – Tuuliviiri
Nuori Danny ei pysy paikoillaan. Toivottavasti kattotiilemme pysyvät. Ne kuitenkin ruuvataan kiinni.

Mariah Carey – The Roof
”And so we finished the Moët and started feeling liberated”. Ei mitään käsitystä, miten tämä nyt sitten liittyy kattoihin – nimi ja yksi kertsin rivi ovat ainoa yhteys näihin ns. yläkerran hommiin – tai miten Mariah ja kaipuunsa kohde oikeastaan mainitulle katolle päätyivät, mutta pelkästään tuo rivi perustelee biisin listanoston kaikella älyttömyydellään. Sizzling!

Lou Reed – Rooftop Garden
Kovin kummoista kattopuutarhaa ei pienen puutalon harjakatolle viritellä edes kesäksi, mutta tunnelma lie tärkein.

Public Enemy – Raise The Roof
Ei kaivanne perusteluita. Jos pidämme tupaantuliaiset, soi tämä iltamissa ehkä useammankin kerran.

Scott Weiland – Lady Your Roof Brings Me Down
Löytämisen riemu se on parasta riemua. Listaa kasatessa törmäsimme useampaankin sellaiseen musiikkikappaleeseen, joka on elämässä aikaisemmin mennyt ns. totaalisesti ohi. Tämä (hyvin löyhästi katto-teemainen, myönnetään) kipale löytyy vuoden 1998 Dickens-filmatisointi Great Expectationsin soundtrackilta, joka puolestaan vaikuttaa muunkin biisitarjontansa puolesta hyvinkin kiinnostavalta. Ja hei, Scott Weiland. Onhan se vaan mainio.

Kauko Röyhkä ja Narttu – Katolla
Kauko-setä orkestereineen tarjoilee annoksen aliedustettua kotimaista kattomusiikkia. Toimivaa lähiöelo-maalailua, mutta vähän vielä häiritsee että ketkä naiset ja miksei ne tule ja tuliko ne kuitenkin sitten lopulta. Ehkä se selviää aikanaan, kun poikamme ennättää teini-ikään.

Gogol Bordello – Through The Roof ’N’ Underground
Gogol Bordello on kovin hyvä orkesteri ja sikspä ilahduttaa, että ovat tehneet myös tällaisen kattolistalle sopivan kappaleen. Kaikki maailman underdogit, liittykää yhteen. Ja pitäkää talkoot.

Social Distortion – Footprints On My Ceiling
Kommunikaatio-ongelmia ja särkyneitä sydämiä, ihan niinkuin kuulemma valitettavan monessa omakotitaloprojektissakin. Social Distortion oli kesän 2011 Provinssirockin kenties suurin pettymys, mutta tällainen syysdepressioinen, kolmen soinnun downtempo jotenkin istuu tähän sysimustaan joulunaikaan. Eli menköön listalle, vaikka sisäkattovaiheeseen onkin vielä kosolti aikaa.

Ja sitten se luvattu BONUSRAITA! Joulu tulla jollottaa ja Ameriikan-Glee-possekin on sen huomannut (jo vuosi sitten, tosin). Itse tykkään Gleestä kovasti, mutta tällaisen talkoosoittaminen saattaisi huomenissa aiheuttaa ikävää hävikkiä apumiehissä ja -naisissa. Jääköön siis tänne. Joulua ja hilpeyttä vihaavat lukijat älkööt tätä klikatko: Glee Cast – Deck The Rooftop (Glee Cast Version)

* * *

Koko lista siis täällä. Saa kommentoida ja ehdotella, lisäillään jos ehdotuksia tulee.

Huomenna talkoillaan, kunhan ensin löydetään lisää kattoruuveja. Pitäkää peukkuja säiden suhteen, jotta selvittäisi kuivin jaloin. Tai edes ehjin niskoin.

Mainokset
Kategoria(t): Bonusraidat & sekoilu Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Kattolista

  1. Paluuviite: Musiikkia muuttoa tahdittamaan | Rakennusprojekti Glasshill

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s