Isänpäivän raksapäivitystä

Oltiin koko porukka isänpäivän kunniaksi tontilla visiitillä ja lenkillä sen lähimaisemissa – meidän rakennusurakkaahan tähdittää myös kohta 4-kuukautinen tytär, joka tarvittaessa nukkuu tontilla ihan kiltisti päiväuniaan. Enpä ole tajunnut rakentavani kotiani luonnonsuojelualueen naapurustoon – jälkikasvulle on siis luvassa ihan loistavia leikkipaikkoja.

Status tontilla: Terästä ja roilotusta

Ontelolaattaa on vahvistettu teräksin, eipä enää heilu jalkojen alla kävellessä. Kunnon teräsrakennelma tiputetaan vielä kellarinoven päälle pienen lankojen-lisäämisen jälkeen ja valetaan ylitykset siltäkin osin kuntoon.

Terawattin sähköosaajat olivat käväisseet myös visiitillä kellarissa merkkaamassa punakynää harkkoihin niihin kohtiin, joihin pitäisi roilottaa timanttilaikalla sähköjohdoille passeleita uria.

Niitä siis luvassa ensi viikolla. Kellarin puolella on myös raudoitettu pilastereita valuvalmiiksi. Naapurin puolella on myös harkkoperustukset tehtynä ja ulkopintakin viimeistelty.

Bongauksia naapurustosta

Kävelylenkki naapurustoon paljasti vierestä löytyvän Espoonlahden luonnonsuojelu-alueen. Luonnontilainen metsä syyssäässä on aikasta viihdyttävä samoilupaikka ihan vaununkin kanssa ja onttoine tammineen ja kaatuneine puineen parempi seikkailumaa jälkikasvulle kuin keskinkertainen huvipuisto. Natura-suoja varmistaa alueen myös säilyvän sellaisenaan. Alueen reunalla kulkevan sähköaidan funktio jäi tokikin vielä vähän kysymysmerkiksi.

Hyvää myöhästynyttä isänpäivää kaikille, jotka tätä sattuvat lukemaan. Onpa siistiä ajatella, missä puitteissa mekin sitä ensi vuonna taasen juhlistamme.

Mainokset
Kategoria(t): Käytännön asiat, kellari, Perustukset, Tilanne Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Isänpäivän raksapäivitystä

  1. anna sanoo:

    Hei, se sähköaita vasta parhautta onkin – sen takana ammuu kesällä lauma lehmäsiä ja määkii lampaita. Varsin hyvää settiä lasten kanssa. Polun takakaarteessa joessa ui pikkukaloja, joita näkee aina. Lintutorni mitä parhain eväspysäkki. Ihan suosikkiluontopolku!

    Terkuin yksi alueella asustava jollain aikavälillä rakennuspuuhiin ryhtyvä tutun tänne vinkkaama 🙂

    • Päikky sanoo:

      Kiitos tiedosta, kyllä maalta kotoisin olevaa tämä tieto lämmittää kovasti. Onks teillä Anna tontti katsottuna jo, meillä vois olla parikin sen osalta, jos on etsinnässä ;D

  2. anna sanoo:

    Moi Päikky, tontti on jo, siellä liuta kantoja. Pakka levällään ja projekti aluillaan. Samalle puolelle suurta väylää, mutta kenties kilometrin etelämpään 🙂 Kauhunsekaisella ilolla seuraan projektianne, monta on vielä vaihetta ennen kuin oma sauna lämpiää…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s